Leppoista tehokkaasti

Leppoista tehokkaasti

Minä en aio osallistua elämän leppoistamiskurssille. Minulla ei ole aikaa sellaiseen leppoistamiseen, koska mikroaaltouuni hajosi, ja joudun keittämään perheelleni aamupuuron vanhanaikaisesti kattilassa.

(Puuro oli muuten tosi hyvää tänä aamuna. Jopa kuopus söi erinomaisella ruokahalulla. Ehkä en ostakaan uutta mikroa aivan vielä.)

Minä en aio ostaa ensimmäistäkään leppoistamisopasta. En ehtisi kuitenkaan lukea sellaisia. Kirjahyllyni on sitä paitsi jo aivan täynnä, joskin kirjat ovat tietysti vääränlaisia. Olen hankkinut ne kaikki ihan vaan viihtymistäni ja perheeni mielenkiinnon kohteita ajatellen, eikä niistä ole kerta kaikkiaan mitään apua, jos sattuisi haluamaan edes nimeksi asti tehokkuutta elämänsä leppoistamiseen.

(Eilen illalla nukahdin kirja sylissä. Olin juuri lukenut pojalleni Risto Räppääjää. Nolottaa vähän, kun se poika osaa kyllä itsekin lukea, mutta siitä nyt vaan on tullut sellainen tapa. En oikein kehtaisi sanoakaan, mutta minusta meidän iltaiset lukuhetkemme ovat vallan hauskoja. Tietysti minun olisi pitänyt sekin aika opiskella sitä leppoistamista, että sitten ihan varmasti osaisin.)

En halua vaihtaa työtäni, jotta voisin leppoistella. Vaihdoin työtä, koska minusta alkoi tuntua siltä, että työ syö liikaa energiaani, eikä jätä yhtään tilaa perheelle ja vapaa-ajalle. Nykyinen pienipalkkaisempi työni ei edes mahdollista niihin leppoistamisluentoihin osallistumista.

(Tänään menen töihin klo 13.00 ja pääsen klo 15.45. Yleensä päiväni ovat sentään pidempiä, mutta tällaiset päivät ovat suorastaan noloja. Tilipäivänä sen sitten näkee: minulla ei ole varaa lähteä leppoistamisretkelle katsomaan jotakin leppoisaa luonnonmuodostelmaa, joka saisi ajatukseni pois töistä. Täällä me istumme perheen kanssa ihan vaan kotona. Välillä autan poikaa majan teossa, välillä keskustellaan tyttärien kanssa kirjoista ja maailman menosta. Hirveää ajanhaaskausta, kun voisi senkin ajan vaeltaa jossakin luonnonpuistossa leppoistamassa elämäänsä.)

Olisi tärkeää kasvattaa leppoisia kasviksia, esimerkiksi yrttejä kukkaruukuissa tai bonzai-puita (vai mikä se sana olikaan?) huoneen nurkassa. Mutta minun puutarhassani kasvaa vain sellaista, mikä osaa itse kasvattaa itsensä. Kitken sitten rikkaruohoja aina välillä, kun muistan. Viinimarjapensaat ja raparperit ovat kasvaneet samoilla sijoillaan jo vuosikymmeniä. Ruusupensaat ovat valinneet itse omat muotonsa.

(Perheeni istuu puutarhan huolimattomasta hoidosta välittämättä aika usein pihalla nuotion ympärillä. En ole järjestellyt sinne mitään leppoisia tuoliryhmiä. Ihan vaan raahattiin ne iänikuiset puutarhakeinut kahden puolen nuotiota. Se ei todellakaan näytä samalta kuin lehtien leppoistamisartikkeleiden puutarhoissa.)

Minä siis olen aivan toivoton tapaus, kun puhutaan elämän leppoistamisesta. En jouda edes opiskelemaan sitä. Radiostakin tulee niin monta ohjelmaa, jotka vievät kaiken ajan: kuunnelmia, musiikkia, asiaohjelmia. Minä osaan kuunnella niitä vain istumalla alas, ehkä käsityö sylissä, sillä tahdon kuunnella ohjelmat kokonaan, kun kerran kuuntelemaan rupean. Siihenkin menee kohtuuttomasti aikaa. Senkin ajan voisi käyttää leppoistamisharjoituksiin.